Once upon a time in ABQ: HKI - ABQ

Joululomat on vietelty ja paluu rapakon taakse koitti 8.päivä. Matka ei ihan täysin mutkitta sujunu, ylläri…Lontoosee asti kaikki suju hyvin ja törmättiin jopa sattumalta yhteen yleisurheilija tyttöön täältä ja saatiin sitte loppumatkaks matkaseuraa Annin kaa:) Pitkä lento tuntu kohtuu pitkästyttävältä tällä kertaa ja monta kertaa kävi mielessä et jos 180cm tytön jalat ei mahu kunnolla olemaan ni miten yli kaksmetriset jätkät siinä koneessa istuu?!? No Dallasiin silti selvittiin aikataulussa, paljon ei nukuttua tullu, joten vähän pihalla oli tästä maailmasta. Dallasissa sitten juututtiin tullijonoon. Jono vaan jatku ja jatku ja jatku…Oltiin jo menetetty toivo jatkolennon suhteen, kun seisottiin liikkumattomassa jonossa ja koneen lähtöön oli alle puol tuntia. Noin vartti ennen koneen lähtöä päästiin sitte jonon ohi menemään (siis ihan luvalla,haha!) ja sen jälkeen vuorossa olikin täyttä juoksua koneesee. Matkatavarat piti siirtää uudestaa tullin jälkeen ja siihen meni sopivasti muutama ylimääränen minuutti. Kysästiin siinä samalla et missäköhän meidän sukset on ku ei hihnalta löytyny. No heillähän ei ollu sen taivaallista tietoa niistä, great! Niinpä matka jatku hiki päässä juosten turvatarkastukseen jonon ohi (luvan kanssa tälläkin kertaa). Olin välillä ihan varma et jos koneesee keretää ni varmana huomataa siellä et passi tai I20-paperit on johonki juostessa tippunu. Mut nou hätä, portilla meitä kiltisti ootettii, koska myöhästyminen ei ollu meistä johtuvaa ja istahdettii koneesee jo 20.03, koneen lähtiessä 20.05. Hahaha, niin mikä kiire?

Albuquerquehun laskeuduttiin turvallisesti, matkustusta siihen mennessä takana noin vuorokausi. Mikäs sen mukavampaa, ku huomata sitten ettei ees iso kassi saapunu perille ja kukaan ei tiiä onko meiän sukset Hesassa, Lontoossa, Dallasissa vai Delhissä -.- Siinä sitten ilmotukset hävinneistä tavaroista kirjotettiin ja hypättiin taksiin. Luojan kiitos kentältä kotiin on alle 10min ajomatka, joten aika nopeesti pääsi unten maille. Uni tuli hyvin silmään ja jet lagista ei ollu suuremmin tietoa aamulla. Aamu alko aamiaisella Frontierissa, kampuksen vieressä, tyypilliseen New Mexicolaiseen tyyliin. Aurinko paisto pilvettömältä taivaalta ja pyörän polkimetkin kesti jopa paikallaan, joten mikäs sen mahtavampaa! Sen jälkeen suuntana training room ja matkustuksen jälkeisten jumien lievittäminen. Siellähän oli sopivasti melkein koko yu-tiimi, oli huippua nähä kaikkia kavereita pitkästä aikaan! Kirjojen hakureissun kautta kotia ja matkatavarat olikin sopivasti tulleet, jippii! Loppupäivä meni American Airlinesille soitellessa, kunnes meni hermot robottimaiseen naisääneen ”Press one if you want service in English…” ARGH! Vaikutti siltä et sieltä todella selvii missä meiän sukset matkaa ja seuraavana aamuna oli jo lähtö Coloradoon..kivakiva, kaikki uudet sukset jossakin päin maailmaa. Reippaina tyttöinä hypättiin sitten pyörien selkään ja mentiin kentälle kyselemään suksista. Kyllä,polettiin kentälle, eipä oo ennen tullu moista tehtyä :D Tehtiin sit harvinaisen selväks et sukset on joko oltava seuraavaan aamun mennessä meillä tai sitten American Airlines saa luvan toimittaa meiän sukset mihin ikinä sitten halutaanki Coloradoon. Haha! Kiltisti meitä toteltiin, sillä seuraavana yönä oli sukset ilmestyny etuovelle.

Jotta matkustamisesta ei ois liikaa tullu taukoon niin seuraavana vuorossa oli matka kohti Steamboat Springsiä. Matka suju mukavasti ja kaheksan tuntia taittu yllättävän nopeesti. Perillä majottauduttiin huikeen kokoseen omakotitaloon koko tiimi, alle kilometrin päästä hiihtostadionilta, ei paha! Päivällisen jälkeen kaikki oli aikalailla valmiita yöpuulle. Steamboat Springsissä oli sit vuorossa eka College meeting pe ja la. Perjantaina vedeltiin maailman sairaimmalla 2,5km:n lenkillä melkei 20 asteen pakkasessa, vähän alle 2000m:ssä vitonen vapaata. Latu oli kutakuinkin tämmönen: lähtösuora+ tasanen yhteensä 300m, jonka jälkeen noustiin koko ajan n.2km:iin, jonka jälkeen laskettiin kovaa alas ja tehtiin silmukka stadikalla ja eikun uudelle kierrokselle. Ehkä yks elämäni paskimmista kisoista,hohhoijaa. Linn nappas upeesti Loboille kauden ekan podium-sijan ja sijottu eka kertaa kymppisakkiin muiden ollessa hieman..tai vähän enemmän alavireisiä. Seuraavana päivänä kympin yhteislähtö pertsalla. Ja pitemmittä puheitta kisa meni samaan ”top paskimmat kisat” kategoriaan. Vaikka maasto, vitikeli ja lähtötilanne kaiken matkustamisen ja loman antibioottikuurien jälkeen oli vastaan, niin silti kummastutti miten pysty noin pihalla olemaan. No ainakaan ei oo ku yks suunta ja se ei oo alaspäin…

Sunnuntaina mentiin sitten tekee PALAUTTAVA lenkki vähän alle 3000m:iin, koska lumitilanne alempana kylällä ei ollu kovin hääppönen. Olin valmis kääntymään suunnitellulla 2,5h lenkillä 30min jälkeen ihan sama miten hiljaa yritin hiihtää, sen verran hyvältä tuntu... Ihan törkeen pitkää nousua, melkein ei halunnu pitkiä laskuja alas laskee, koska ties et jossain vaiheessa oli noustava ylös, haha! Kahen tunnin kohilla otettiin sitten ”oikoreitti”, joka ei lopulta ollu kenties paras mahollinen idea. Hangessa rämpimistä 45min, jonka jälkeen palattiin samaa reittiä takasin, koska oikoreitti oli toivoton. Voin kertoa et kaikki maholliset kirosanat suomeks, enkuks, saksaks, arabiaks ja latinaks kävi mielessä ku paikka paikoin uppos lantioon asti lumihankeen…Ei enää tienny itkiskö vai naurais..Matkaa oli vielä autoille kohtuu paljon ja vihdoin viimein saavuttiin perille ajassa 3h 45min, hahaha ei terve! Kroppa oli totaalisen tyhjä, Clara oksens matkalla ja Mufasa, Eivind ja Linn oli jossai kadoksissa..Että hyvä palauttava lenkki ja sillee. Lopulta kaikki selvis suurin piirteen hengissä majapaikalle, vois sanoo et oli varmana elämäni rankin PALAUTTAVA lenkki :D No illalla naurettiin jo hysteerisesti meiän seikkailulle, ei menny ihan niiku Strömsössä!

Maanantaina otettiin melko kevyesti, iltapäivällä oli vuorossa lillumista Hot springseillä. Tiistaiaamuna laitettiin sit kamat taas kasaan ja suunnattiin kohti Winter Parkia. Täällä ois sit seuraava kisarupeama pe ja la. Paanat vaikuttaa tällä hetkellä samalta ku viime vuonna ennen Tapsanpäivän kisoja Kausalassa, jollon latukuski oli liian krapulassa tullakseen ajaa latuja, haha! Korkeutta on riittävästi ja vähän liikaakin, joten pehmeet paanat ei kuulu toivomuslistaan. Lauantaina ois sit paluu Albuquerquehun ja maanantaina pitäis ilmeisesti kouluunkin mennä, kun se eilen jo virallisesti alko, haha! Viimeisistä vapaapäivistä siis nauttien ja toivon mukaan myös paremmasta iskusta kisoissa.

Terkuin Coloradosta,
Antta