lauantai 28. huhtikuuta 2012

Loppukiri


Lukukausi alkaa olee pelottavan lähellä loppua..pelottavalla en siis tarkota sitä tyhjää tunnetta ku ei saa kohta enää tehä läksyjä joka päivä, vaan enemminki sitä tunnetta ku tehtävät ja lukemine ei tekemällä lopu, haha! Tosiaan yks ”normiviikko” koulua enää jälellä ennen Finals- viikkoa, ihan hurjaa et vuosi opiskeluja ja oloa täällä on jo takana!! Tällä hetkellä aika tosiaan kuluu aika pitkälti kouluhommien ja toki reenien parissa, sekä uuden kämpän metsästyksessä. Toki kevään meininkiin sopien ohjelmaan on kuulunu kaikenmaailman kissanristiäisiä ja viime pe-su vietettiinki ihan huippuhauska vkl Coloradossa kaikkien Coloradon, Utahin ja Montanan hiihtotiimien kanssa. Oli kivaa tutustua uusiin ihmisiin, ku varsinki maastohiihtäjien kohdalla kisakaudella tuo sosiaalinen elämä kisoissa jää vähän vähemmälle esim. alppinisteihi verrattuna.

Uudet kurssit tuli valkkailtua viime viikolla ja sormet ristissä toivon ettei syksylle kasaantunu liikaa hommaa. Kurssien vaikeusaste ja työmäärä vaihtelee tosi paljon ihan jo proffastaki riippuen, ni tosi hankala tietää miten paljon aikaa mikäki kurssi vie. Listalta löytyy tällä hetkellä seuraavan tason enkun kurssi, Public Speaking, matikan pakollinen, Health Education + Standard First Aid Lab ja Developmental Psychology. Onneks ”diipadaapaa” pakollisista kursseista alkaa pikkuhiljaa pääsee eroo ja pystyy tekee niitä kursseja, jotka itteää todella kiinnostaa.

Kaiken kaikkiaan kevätlukukausi on ollu syksyyn verrattuna sata kertaa helpompi..tai ehkä ”helppo” on huono sanavalinta, mut ei ainaka oo ollu ihan jatkuva stressi koulun suhteen. Ja itse asiassa eihän opiskelu yhtään hullumpaa oo sillo, ku tykkää aiheesta mitä opiskelee.  Proffien merkitys on täällä, kuten tietty ihan missä tahansa muuallakin, tosi tärkee. Luojan kiitos vähemmän täältä löytyy niitä Itä-Suomen Yliopiston tapauksia, jotka lukee 1,5-2h suoraan dialta muistiinpanoja monotonisella äänellä ja vielä kuvittelevat et porukka jotai oppii tai ei nukaha. Johtunee amerikkalaisesta kulttuurista ja luonteesta, että meininki luennoilla/tunneilla on yleensä aika rento ja erona Suomeen verrattuna on ainaki se, että opiskelijat todella kyselee asioita ja osallistuu luennolla. Mikä tosin joskus on rasittavaa, ku huomaa et ihmiset haluu pelkästään pätee tai hakee huomiota epäolennaisilla, itsestään selvillä kysymyksillään haha!

Reeneissä ollaan ihan hyvässä mallissa ajankohtaa nähden, tai no sanotaan et tiedossa kyllä on et tekemistä kesälle ja syksylle riittää. No lienee inhimillistä, ku huhtikuuta kuitenki vasta elellään. Ootan jo kyllä innolla et pääsee Suomen vihreisiin mettiin reenailee rauhassa kouluhommista murehtimatta. Ah, oon jo melkein unohtanu miltä merenpinnantaso tuntuuka, haha! Tiimiin ei suuremmin oo ens kaudella muutosta tiedossa, joka on kyllä hyvä asia toisaalta, koska tänä vuonna varmasti näky, et puolet tiimiläisistä oli freshmaneja ja kaikki kuviot oli täysin uusia. Toivon mukaan kaikki toipuu vammoistaan, sairasteluistaan ym., jotta ollaan valmiina taistelee hyvistä sijotuksista ens talven koitoksissa.

Iso apua omiin aina sillon tällön, enemmän tai vähemmän vaivaaviin selkä- ja lantioseudun ongelmiin on löytyny reilu 500m:n päässä kotoa työskentelevältä kiropraktikolta. Ihan huippu kaveri, todella tietää mitä tekee ja mikä parasta, vakuutus korvaa suurimman osan hoitojen hinnasta. Kyseinen tyyppi hoitanu joskus kenialaisia ja etiopialaisia maratoonareita, jotka olleet täällä pitemmän aikaan korkeen paikan leirillä ja napsineet sen jälkeen kiitettäviä sijoja Bostonin maratonilla. Nylkyistä tuli muuten mieleen ettei oo P.Radcliffea vielä lenkillä näkyny, huhu kertoo et kyseinen rouva leireilee aika paljon täällä. No, tietty oma lenkkivauhti on vähä kovempaa, et eipä hänestä lenkkikaveria kuitenka sais, hehe! Olosuhteet tuntuu olevan myös otolliset pyöräilijöille ja päivittäin näkee aamuvarhasesta alkaen kilpapyöräilijöitä, jotka suuntaavat Sandian pitkiin ja raastaviin mäkiin. Taitaa olla reenit Tour De Francea varten menossa..

Summa summarum, kuten armas siskoni sanoisi, vuosi on menny huikeen nopeesti ja hetkeäkään en oo katunu, että Freden mailiin myöntävästi viime tammikuussa suhtauduin. Jo tähän mennessä oon tavannu aivan upeita ihmisiä, joitten kanssa varmasti tuun olemaan yhteydessä tämänki elämänjakson jälkeen! Oon päässy käymään paikoissa ja kokemaan hetkiä, joita en ikinä muutoin ois kokenu ja oppinu vieläkin enemmän elämään tässä hetkessä, arvostamaan elämää  ja sitä miten onnekas onkaan! Matkalla on tosi riittäny esteitäkin, mut ne tuntuu loppujen lopuks aika pieniltä kaikkeen hyvään verrattuna. Suuri kiitos kuuluu tärkeempääki tärkeemmille perheenjäsenille, jotka tekivät tänne tulon mahdolliseks ihan kaikilta kanteilta katottuna! Vaikka aina ei todellakaan kerkee Suomeen perheeseen ja kavereihin olla tarpeeks yhteydessä, ootte kuitenki mielessä usein, tai ainaki sillon tällön…haha, no ei vaiska ;) Innolla siis oottaen jällentapaamisia kesällä!

Nyt lienee hyvä aika lopettaa ennen ku romaanista tulee liian pitkä ja ennen ku miun elämän filosofisointi lähtee ihan käsistä, haha!

Glada Vappenia vaan kaikille :)
Antta



sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Hauskaa aprillipäivää tropiikista!

Huh, yks kouluviikko taas takana! On ollu aikalailla työntäyteine viikko, joka päivä riittäny kouluhommaa enemmän tai vähemmän ja torstaina vielä bilsan kurssin toka koe, joka ei todellaka oo niitä kursseja helpommasta päästä. Toisinaan noita kokeita alottaessa kattelee ympärillee ja miettii et oonko nyt ihan varmasti oikeessa kokeessa, mitä ihmettä tää proffa oikein kyselee, hehe! Perjantaina sit piti vihdoin olla rento päivä ja yks tunti vaan koulua, mut päivästä sitte tuliki aavistuksen pitempi veropapereiden parissa. Maailman ammattitaitosimman (or not!) avustajan ”auttamana”, miljoonan paperin täyttämisen, venailun ja vielä muutaman hetken venailun jälkeen vihdoin kahen ja puolen tunnin jälkeen tuli valmista. Ihana byrokratia kerrassaan.

Säät on ollu ihan mahtavia, sanotaanko viimiset kolme viikkoa jo! Tän viikon vakiovarustus ollu shortsit ja t-paita :) Kelit on kuulemma keskimäärästä lämpimämpiä mittarin näyttäessä joka päivä 20-30 astetta, mut sehän meille sopii. Eilen oltiin Lobo Villagen altailla chillaa kolmituntisen rhp+jk siivun jälkeen ja ei voi ku ihmetellä et mitä täällä tapahtuu, MAALISkuu?? Maalikuusta mieleen tuli miten huono sitä on välillä puhumaan enää mitään kieltä. Ihan jokaikine kerta nykyään sanotaan huomaamatta maaliskuuta marraskuuks, koska March=marraskuu haha! Tänään huhtikuusta tuli Aprilkuu ku huhti ei muistunu mieleen..hohhoijaa,ku osais ees jotai puhuu välil kunnolla,heh! Niin ja takasin säähän, sano Pekka Pouta. Ihmiset aina kysyy, et miten ei tykätä kylmästä jos kerta ollaa hiihtäjiä? Niin, no ei siitä kylmästä varsinaisesti mitään hyötyä oo, jos ei oo lunta ja pääse hiihtämään…Kauhulla pelkään et Suomes on kylmä kesä, koska itestäni on kuoritunu todelline vilukissa tääl. Yhtenä päivänä huomasin lähteväni kouluun kevyttoppatakissa ja lämmintä oli varmaan +15 päivällä haha! Kaikkeen sitä kai tottuu..

Viime vkl oli vuorossa Ski Teamin Easter Race läheisellä Sandia-vuorella. Päivä oli ihan mahtava, oli niin huippua pitkästä aikaa saada kaikki koolle ja pitää hauskaa! Nordin Anni sitte fiksuna tyttönä jätti aurinkorasvat laittamatta, koska eihän nyt maaliskuussa (marraskuussa) voi palaa..ja voin kertoo et lopputulos oli erittäin huvittava hahaha! Viivasuorat caprien rajat, kauempaa kattoen ois ollu satavarma et on pitkät sukat jalassa, ihan kohtuu törkeet! Maanataina koulussa kyselin et miks hitossa oot pitkät housut jalassa??…hmm, ainiin miksköhän?

Kausi on täällä totuttua lyhyempi ja itellä varsinki huonon kauden takia jäi vielä NCAA Champsit välistä niin pikkuhiljaa on aika totutella kevät/kesäreeneihin. Mielellään jo rupeekin reenaa, koska tuntuu et viimisistä kisoista on jo jonku aikaa ja kroppa alkaa taas kaivata rasitusta. Toukokuun kokeitten ja matkustelujen takia toukokuusta tulee kuitenki rikkonainen ni miksipä ei sit huhtikuussa jo pääsis hyvien reenien pariin. Ja näissä keleissä ei nyt varsinaisesti harmita lähtee shortsit jalassa aamulenkillekä :)

Jos reeneistä ja niiden järkevyydestä käytiin aika pajon keskusteluja jo syksyllä/talvella niin viime aikoina jopa miun ruuvia on meinannu kiristää kohtuu paljon………täällä meinaa olla vähän se periaate et jos et haluu mättää kovia tehoja viikottain huhtikuussa ni et oo toisin sanoen motivoitunu reenaa kovaa. Voi ny härreguud! Jos melkei koko tiimi oli pihalla koko kauden syksyn tehojen mättämisen ja idioottimaisen voiman takia, ni hakataan nyt toki vähän vielä päätä seinään, aina monttu syvemmäks saadaa…Joopa joo, valmennusjohdon kanssa saa siis ilmeisesti vielä muutaman palaverin pitää ennen ku viesti menee perille, mut eihän siinä, sitte pidetää! Anni on jo meinannu harkita Maastohiihdon harjoittelun perusteet –kirjan lahjottamista, mut vielä on saanu muijan pidettyä aisoissa hahaha! Mut kaikesta huolimatta uskon et yhteisymmärrykseen päästään, koska eiköhän kaikkien tavote oo ja ainakin pitäis olla et jokainen hiihtää mahollisemman kovaa ens kaudella. Sitä ajatellen erittäin hartaissa toiveissa ois pitkästä, pitkästä aikaa ehjä ja onnistunut harjotuskausi. 
Jotenki tuntuu et se ei ois liikaa vaadittu,haha! We’ll see..

Nii muute vaik tääl viel aprillipäivän puolel ollaankin, ni jotain tottakin täs päivityksessä oli, heehe! Miks en muute tajunnu tehä mitää jekkuja tänää?..shit..no,viel on tunti aikaa ;)

Palaillaan!
-Antta

A.C, Anni ja Linn kevään viimisellä "hiihtoretkellä" haha!

Upee päivä, upeempia ihmisiä :)

Näyttää vähä pehmeeltä, haha!

New mexicolaista & suomalaista designia Annin ja Ponden tyyliin!

Maaliskuun vikan päivän tunnelmia Lobo V:ltä