Viiminen viikko ennen Alaskaa lähtöä yritettiin kaivaa kovilla, nopeilla intervallireeneillä vireyttä esiin, koska merenpinnan tasolle meno näin pitkän korkeella olon jakson jälkee voi olla aika hankalaa. Itellä olo alko pikkuhiljaa normalisoitua, vaikkakaan olotila reeneissä ei todellakaan liian herkkää ollu. Mutta ainakin pahin monttu tuntu alkavan oleen takanapäin. Torstai iltapäivänä lennettiin sitten Salt Lake Cityn kautta Alaskan Anchorageen, jossa oltiin paikallista aikaa yhen aikoihin yöllä. Kello tais näyttää puolta kolmea ennen ku unille päästiin. Yön aikana lunta oli tullu lisää ja ainakaan lumenpuutetta ei näyttäny olevan. Tuli välillä ihan mieleen viime talvi Suomessa!
Eka yö majotuttiin hotellissa ja ennen vuokrataloon ”muuttoa” käytiin tsekkaamassa radat. Ihan mukava mieli jäi vitosen kiekasta, kahta vähän turhan pitkää nousua lukuun ottamatta, haha! Tosin tähä mennessä ollaan kisattu semmosilla radoilla, et ihan mikä vaan niitten jälkee tuntuu paremmalta.
Lauantai aamuna olikin sitten ekan startin aika, 5km pertsa. Mielimatka, ladut rautatietä, merenpinnan taso ja liukas keli. Kaiken piti siis olla ku miule tehty, muttaku ei ni ei. Tunsin jo ekassa nousussa et tämmöne hiihtely ei kyllä tuu riittää yhtään mihinkä, mut minkäs teet ku enempää kierroksia koneesta ei vaan lähteny. Maalissa kevyt sauvoihin nojailu ja vartin jälkeen tuntu ku ei ois kisannuka, argh. No eka kisa merenpinnan tasolla pitkään aikaan, joten oireet melko normaaleja.
Välipäivän jälkeen vuorossa oli kymppi vapaata. Olo tuntu paremmalta ku ennen pertsan kisaa ja ensimmäistä kertaa tänä talvena olin jopa kohtuu kuollu maalissa. Silti vauhti ei riittäny ei ollenkaan, joten mieleen juolahti aika monta kertaa kisa jälkeen miten pihalla sitä oikeen onka. Kaks eka kisaa oli todellinen mahalasku kaikilta muilta paitsi Linn’ltä ja Claralta. Illalla palaverissa porukalle tuli valmentajilta kommenttia tyyliin ”parempi et reenataan hyvin välipäivät vaikka sit ens vuotta varten, koska tuskin sen takia ainaka huonommin hiihdetään” Hei thänks! Niin no totta toinen puoli, mut silti reenaaminen neljän kisan reissun rupeamalla kuulosti suoraan sanottuna naurettavalta. Huumori alko olee kohtuu mustaa tiimin sisällä viimeistään siinä vaiheessa, ku Sjur onnistu hankkimaan ittelleen streptokokin ja joutu sen takia jättää kisan väliin. Mut parempi se mustaki huumori ku ei huumoria ollenkaa, haha! Ei vaan, henki tiimin sisällä ollu kaikesta huolimatta loistava. Ite en kans varsinaisesti jaksanu enää tilanteesta stressata, Coloradossa oli jo sen verran mieliala pohjamudissa ryöminy, et nyt vaan yritti nauttia kisaamisesta kaikesta huolimatta ja olihan olo nyt kuitenki potenssiin kymmenen parempi ku Coloradossa.
Keskiviikkona haettiin positiivista mieltä pitkällä pertsan lenkillä. Olosuhteet oli aivan täydelliset: aurinko paisto kirkkaalta taivaalta, pakkasta viis astetta, rautatieladut ja upee latuverkosto. Ei pahemmin voinu valittaa ku Tyynenmeren rannalla pisteltiin menemään :)
Torstaina pistäydyttiin sitten noin tunnin ajomatkan päässä Alyeskassa seuraamassa alppinistien suurpuikka kisaa. Olosuhteet oli hieman erilaiset edellispäivään verrattuna, vettä tuli käytännössä taivaan täydeltä ja rata oli niin nopeessa kunnossa et tytöt todella kirku pelosta viimisillä porteilla, kun vauhti oli niin huikee. Säästä huolimatta oli huippua nähä pitkästä aikaa tiimiläisiä ja päästä välillä vähän muihinki ympyröihin.
Eilen oli toka vikan kisan vuoro, vitonen vapaata sähellystä. Keli oli taas tosi nopee, joten se lämmitti ainakin mieltä ennen starttia. Jalat oli kohtuu pahan tuntuset verkassa ja mielessä kävi et mitäköhän tästä tulee. No edistystä edellisiin kisoihin, sijaluku 18. ja ei sentää puolta päivää kärkeen eroa. Alotus oli kohtuullisen reipas (tästä syytän aamusta kahvikuppia, haha), joten kevyt kuoleminen loppuun. Tähän mennessä kuitenki parasta menoa, vaikka toisaalta ärsytti, kun tietää et pitäis pystyä niin paljon parempaan. Tytöillä kaiken kaikkiaan hyvä yhteistiimipanos, Claran ollessa upeesti 4.
Tänään oli aika pistää likoon loput voimista Alaskan maaperällä 15km pertsan yhteislähdön parissa. Vaihteen vuoksi täydellinen keli ja rautatieladut, ihan kohtuu hyvin meitä on säät täällä suosinu! Pääsin hyviin asemiin huonosta lähtöpaikasta huolimatta ja itse asiassa ekan 2,5km lenkin jälkeen sijaluku lieni kymppisakissa. Jos Suomessa tyttöjen yhteislähdöt on hulluja, ni täällä meno oli melkein vielä päättömämpää. Ihan totta, jos ekat 1,5km on neljä latua ja hitosti tilaa ni mikä pakko on riehua ja vaihtaa latua joka kolmas sekunti. HUOH! Ite pääsin hyvin pujottelemaan pahimmat rytäkät ja huomasin heti että tasasilla meno tuntu tosi helpolta ja alamäissä suksi luisti mielettömän hyvin. Anni sen sijaan oli hieman epäonnisempi viidellä kaatumisella, haha! Kyllä, luit aivan oikein. Pitkiin nousuihin lähettäessä joutu sitten päästämään kärjen menemään, koska olo nousuissa ei mitään helppoa ollu tänäänkä. Taktiikka kisaan oli siis melko helppo luoda: kaikki helpot osuudet kaasu pohjassa, koska huomasin et kädet ei väsyny ihan sama miten kovaa tasasia hakkas ja mäet taistellen sen mitä kropasta lähti. Vikalle 7,5km kiekalle lähettiin mielenkiintosissa asetelmissa, välillä vedettiin Claran ja Annin kaa Lobo-puvuissa lähes peräkanaa. Kirissä irtos vielä yks päänahka ja maalissa tähän mennessä paras sijotus 13. ja ihan kohtuu hyvä mieli kisasta. Tyttöjen panos oli huippuhyvä tänään: Linn 5., Anni 9. ja Clara juuri miun edellä 12. Hyvä päätös vaikeelle kisarupeemalle. Ei voi vaan uskoa et tällä hetkellä paras sijotus itellä pitkästä kisasta, joka yleensä on selkeesti huonoin matka. No, sen verran pihalla taitaa olla et vitonen ja 15km menee samaa vauhtia et siinä lienee selitys, haha! Pojat otti tytöistä mallia ja tekivät myös Alaskan parhaat suoritukset Christianin ollessa hienosti 7. ja Sjurin 9.
Kausi alkaa miun osalta olee kahen viikon päästä olevia Regionalseja vaille taputeltu, sillä näin vähillä kisoilla mahalaskuihin ei oo varaa, jos NCAA mestaruuskisoihin mielii matkata. Paljon on varmasti tehty syksyn aikana hyvää, mutta varmasti myös paljon huonoa, koska sen verran pihalla on välillä tultu oltua. Uskon kuitenki et tietyillä osa-alueilla oon menny eteenpäin ja kaikesta oppii jotain ja kai sitä joskus pitää pihallakin olla, jos joku päivä meinaa kovaa vielä kulkea :)
Ei siis leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä vaan motivoituneena hiihtämään ens ja vielä tälläki kaudella kovempaa!
Terkuin Anchoragesta,
Anita
 |
| Cheering alpiners in Alyeska |
 |
| Men 20K mass start |
