Colorado - ABQ - Red River - ABQ - Alaska

Coloradon reissu päätty kisoilla lähellä Winter Parkia, Devil’s Thumb Ranchilla, viikko Steamboatin jälkeen. Ja meno oli jälleen kerran sieltä herkimmästä päästä…or not?! Varmuuden vuoksi Steamboatin jälkeen otettiin vielä melkei tonni kisapaikalle korkeutta lisää, ettei vaan pääsis liian hyvältä tuntuu. Hehe! No kroppa nyt oli siinä kunnossa et enpä usko, et oli mitää väliä hiihettiinkö  merenpinnan alla vai Mount Everestin huipulla. Perjantain pertsan vitosella alotin mielestäni ekan kilsan helpon osuuden rauhassa, että jaksaa lähteä pitkää kiduttavaa nousua puskemaan. No, jostain syystä olin silti totaalisen kädetön ja jalaton kilsassa, että sen jälkeen tavotteena oli vaan jotenkuten koluta maaliin. Hohhoijaa..olo kisan jälkeen oli aika toivoton ja mieli totaalisen maassa. 

Seuraavana päivän oli sitten vuorossa vapaan  kymppi (12km) yhteislähtönä mukavan tappavassa maastossa. Suksien testauksen jälkeen tiesin, ettei ladulle sinä päivänä asiaa ollu. Voi vaan veikata et jos ei kahta paria meinaa jaksaa suksia testata, ni luultavasti vapaan kymppikä ei ihan liian hyvin kulkis…Lauantai meni siis sitten kannustusjoukoissa ja siinä teinki Coloradon reissun ehottomasti parhaan suorituksen: kaikki kolme tyttöä 15 sakkiin, Clara parhaana 4. :) Tuli kehuja kisan jälkeen, et ääni oli ollu erittäin kantava ja voimia antava, haha! Eli enemmän miusta sinä päivänä oli tiimille hyötyä ladun varrella, ku sukset jalassa. Muutaman kysyvän katseen keräsin, ku eka kiritin Claraa ja Linniä enkuks ja sitte alko Annille tulee suomeks kaikki maholliset kannustushuudot, haha! Ihan kohtuun usein saadaan kuittia, ku ruvetaa Annin kaa suomeks puhuu, kuulemma lähinnä korealta välillä kuulostaa, haha! Että se siitä reissusta, erittäin paljon jäi hampaan koloon ja muutamia tyttöjen hyviä esityksiä lukuun ottamatta reissu oli myös ehottomasti pettymys tiimille. Mutta ei auta, uutta matoa koukkuun! Tällä hetkellä tiimi kokonaispisteissä viidentenä, toivon mukaan Utah ja Colorado ei oo karannu vielä liian kauas…

Ei melkein voi sanoin kuvailla miten hyvältä tuntu palata pitkän ja rankan reissun jälkeen kotiin!! Matkustusta kolmeen viikkoon oli ihan kohtuudella tullu.  ABQ:ssa aurinko paisto, lämpöä 10-15 astetta ja jopa kouluun meneminen maanantaiaamuna tuntu äärettömän kivalta! Pääsi taas aistimaan kampuksen tunnelmaa, näki kavereita ja sai ajatukset hiihdosta pois. Iltapäivä meni sitten Training Roomilla lääkärissä ja verikokeissa, koska enää ei vaan yksinkertasesti enää tienny, mikä mättää noin pahasti kisoissa. Epäilivät et hammastulehus ei ollu vielä täysin kropasta lähteny kisoihin mennessä ja rautaarvot oli kans jonku verran ylläripylläri alhaalla. Mykotuloksia vielä odotellessa, mut toivon mukaan nyt ei sentää.

No tällä viikolla on elämä jo vähän voittanu, sängystä nouseminen ei enää tunnu urheilusuoritukselta ja kouluunki jaksaa jopa hengästymättä polkee, haha! Viikonloppu reenattii miniporukalla Red Riverillä ihan mahtavissa olosuhteissa. Aurinko paisto ja ladut oli loistokunnossa! Ah! On taas Coloradon reissun jälkeen huomannu miten huikee vaikutus tolla auringolla oikeesti on mielialaan. Hirveen vaikee olla heti aamusta asti huonolla tuulella, jos aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.

Koulu on pyörähtäny käyntiin ihan kivasti. Lukkari on onneks inhimillisempi ku syksyllä. Ma, ke ja pe saksaa ja ti ja to psykaa ja bilsaa. Toki lisäksi löytyy enkun online-kurssi ja maaliskuussa alkava kreikkalaisen mytologian online-kurssi (haha!). Mutta anyway, kerkee välillä huokastakin ja kaikki kurssit on ainakin tähän asti ollu ihan jees.

Viime ti oltiin pitkästä aikaa kattoo Lobojen korispeliä. Oli niin huippua olla 15 000 katsojan täyttämällä, ei siis ees täpötäydellä, Pit’llä taas, vaikkakin peli ratkes jo Lobojen hyväks turhan aikasin ja jännitysnäytelmä jäi siis näkemättä. Tässä amatöörikuvauslinkkiä pelistä, kuvanlaadusta huolimatta tunnelma välittynee!

http://www.youtube.com/watch?v=s_JSCdVceZY&context=C3598507ADOEgsToPDskKcTy2p3yiupP-rvJUqLpMP

Muutama päivä kotona taas voimia keräämässä ja torstaina lähtee sitten kone kohti Alaskaa, jossa oottaa melkosen reipas neljän kisan rupeama. Sormet ja varpaat ristissä, että kroppa siellä toimis. Ainakin pitkästä aikaa pääsee lähelle merenpinnan tasoa, whiu!

Aurinkoisin terkuin ABQ:sta,
Antta

Korispelin tunnelmaa katsomossa

Chillausta lenkin jälkeen auringonpaisteessa!

Red River

HKI - ABQ - COLORADO

Joululomat on vietelty ja paluu rapakon taakse koitti 8.päivä. Matka ei ihan täysin mutkitta sujunu, ylläri…Lontoosee asti kaikki suju hyvin ja törmättiin jopa sattumalta yhteen yleisurheilija tyttöön täältä ja saatiin sitte loppumatkaks matkaseuraa Annin kaa:) Pitkä lento tuntu kohtuu pitkästyttävältä tällä kertaa ja monta kertaa kävi mielessä et jos 180cm tytön jalat ei mahu kunnolla olemaan ni miten yli kaksmetriset jätkät siinä koneessa istuu?!? No Dallasiin silti selvittiin aikataulussa, paljon ei nukuttua tullu, joten vähän pihalla oli tästä maailmasta. Dallasissa sitten juututtiin tullijonoon. Jono vaan jatku ja jatku ja jatku…Oltiin jo menetetty toivo jatkolennon suhteen, kun seisottiin liikkumattomassa jonossa ja koneen lähtöön oli alle puol tuntia. Noin vartti ennen koneen lähtöä päästiin sitte jonon ohi menemään (siis ihan luvalla,haha!) ja sen jälkeen vuorossa olikin täyttä juoksua koneesee. Matkatavarat piti siirtää uudestaa tullin jälkeen ja siihen meni sopivasti muutama ylimääränen minuutti. Kysästiin siinä samalla et missäköhän meidän sukset on ku ei hihnalta löytyny. No heillähän ei ollu sen taivaallista tietoa niistä, great! Niinpä matka jatku hiki päässä juosten turvatarkastukseen jonon ohi (luvan kanssa tälläkin kertaa). Olin välillä ihan varma et jos koneesee keretää ni varmana huomataa siellä et passi tai I20-paperit on johonki juostessa tippunu. Mut nou hätä, portilla meitä kiltisti ootettii, koska myöhästyminen ei ollu meistä johtuvaa ja istahdettii koneesee jo 20.03, koneen lähtiessä 20.05. Hahaha, niin mikä kiire?

Albuquerquehun laskeuduttiin turvallisesti, matkustusta siihen mennessä takana noin vuorokausi. Mikäs sen mukavampaa, ku huomata sitten ettei ees iso kassi saapunu perille ja kukaan ei tiiä onko meiän sukset Hesassa, Lontoossa, Dallasissa vai Delhissä -.- Siinä sitten ilmotukset hävinneistä tavaroista kirjotettiin ja hypättiin taksiin. Luojan kiitos kentältä kotiin on alle 10min ajomatka, joten aika nopeesti pääsi unten maille. Uni tuli hyvin silmään ja jet lagista ei ollu suuremmin tietoa aamulla.  Aamu alko aamiaisella Frontierissa, kampuksen vieressä, tyypilliseen New Mexicolaiseen tyyliin. Aurinko paisto pilvettömältä taivaalta ja pyörän polkimetkin kesti jopa paikallaan, joten mikäs sen mahtavampaa! Sen jälkeen suuntana training room ja matkustuksen jälkeisten jumien lievittäminen. Siellähän oli sopivasti melkein koko yu-tiimi, oli huippua nähä kaikkia kavereita pitkästä aikaan! Kirjojen hakureissun kautta kotia ja matkatavarat olikin sopivasti tulleet, jippii! Loppupäivä meni American Airlinesille soitellessa, kunnes meni hermot robottimaiseen naisääneen ”Press one if you want service in English…” ARGH! Vaikutti siltä et sieltä todella selvii missä meiän sukset matkaa ja seuraavana aamuna oli jo lähtö Coloradoon..kivakiva, kaikki uudet sukset jossakin päin maailmaa. Reippaina tyttöinä hypättiin sitten pyörien selkään ja mentiin kentälle kyselemään suksista. Kyllä,polettiin kentälle, eipä oo ennen tullu moista tehtyä :D Tehtiin sit harvinaisen selväks et sukset on joko oltava seuraavaan aamun mennessä meillä tai sitten American Airlines saa luvan toimittaa meiän sukset mihin ikinä sitten halutaanki Coloradoon. Haha! Kiltisti meitä toteltiin, sillä seuraavana  yönä oli sukset ilmestyny etuovelle.

Jotta matkustamisesta ei ois liikaa tullu taukoon niin seuraavana vuorossa oli matka kohti Steamboat Springsiä. Matka suju mukavasti ja kaheksan tuntia taittu yllättävän nopeesti. Perillä majottauduttiin huikeen kokoseen omakotitaloon koko tiimi, alle kilometrin päästä hiihtostadionilta, ei paha! Päivällisen jälkeen kaikki oli aikalailla valmiita yöpuulle. Steamboat Springsissä oli sit vuorossa eka College meeting pe ja la. Perjantaina vedeltiin maailman sairaimmalla 2,5km:n lenkillä melkei 20 asteen pakkasessa, vähän alle 2000m:ssä vitonen vapaata. Latu oli kutakuinkin tämmönen: lähtösuora+ tasanen yhteensä 300m, jonka jälkeen noustiin koko ajan n.2km:iin, jonka jälkeen laskettiin kovaa alas ja tehtiin silmukka stadikalla ja eikun uudelle kierrokselle. Ehkä yks elämäni paskimmista kisoista,hohhoijaa. Linn nappas upeesti Loboille kauden ekan podium-sijan ja sijottu eka kertaa kymppisakkiin muiden ollessa hieman..tai vähän enemmän alavireisiä.  Seuraavana päivänä kympin yhteislähtö pertsalla. Ja pitemmittä puheitta kisa meni samaan ”top paskimmat kisat” kategoriaan. Vaikka maasto, vitikeli  ja lähtötilanne kaiken matkustamisen ja loman antibioottikuurien jälkeen oli vastaan, niin silti kummastutti miten pysty noin pihalla olemaan. No ainakaan ei oo ku yks suunta ja se ei oo alaspäin… 

Sunnuntaina mentiin sitten tekee PALAUTTAVA lenkki vähän alle 3000m:iin, koska lumitilanne alempana kylällä ei ollu kovin hääppönen. Olin valmis kääntymään suunnitellulla 2,5h lenkillä 30min jälkeen ihan sama miten hiljaa yritin hiihtää, sen verran hyvältä tuntu... Ihan törkeen pitkää nousua, melkein ei halunnu pitkiä laskuja alas laskee, koska ties et jossain vaiheessa oli noustava ylös, haha! Kahen tunnin kohilla otettiin sitten ”oikoreitti”, joka ei lopulta ollu kenties paras mahollinen idea. Hangessa rämpimistä 45min, jonka jälkeen palattiin samaa reittiä takasin, koska oikoreitti oli toivoton. Voin kertoa et kaikki maholliset kirosanat suomeks, enkuks, saksaks, arabiaks ja latinaks kävi mielessä ku paikka paikoin uppos lantioon asti lumihankeen…Ei enää tienny itkiskö vai naurais..Matkaa oli vielä autoille kohtuu paljon ja vihdoin viimein saavuttiin perille ajassa 3h 45min, hahaha ei terve! Kroppa oli totaalisen tyhjä, Clara oksens matkalla ja Mufasa, Eivind ja Linn oli jossai kadoksissa..Että hyvä palauttava lenkki ja sillee. Lopulta kaikki selvis suurin piirteen hengissä majapaikalle, vois sanoo et oli varmana elämäni rankin PALAUTTAVA lenkki :D No illalla naurettiin jo hysteerisesti meiän seikkailulle, ei menny ihan niiku Strömsössä!

Maanantaina otettiin melko kevyesti, iltapäivällä oli vuorossa lillumista Hot springseillä. Tiistaiaamuna laitettiin sit kamat taas kasaan ja suunnattiin kohti Winter Parkia. Täällä ois sit seuraava kisarupeama pe ja la. Paanat vaikuttaa tällä hetkellä samalta ku viime vuonna ennen Tapsanpäivän kisoja Kausalassa, jollon latukuski oli liian krapulassa tullakseen ajaa latuja, haha! Korkeutta on riittävästi ja vähän liikaakin, joten pehmeet paanat ei kuulu toivomuslistaan. Lauantaina ois sit paluu Albuquerquehun ja maanantaina pitäis ilmeisesti kouluunkin mennä, kun se eilen jo virallisesti alko, haha! Viimeisistä vapaapäivistä siis nauttien ja toivon mukaan myös paremmasta iskusta kisoissa.

Terkuin Coloradosta,
Antta

Steamboat Springs

Devil's Thumb Ranch

Linn and Otti at Hot Springs

A-team at Hot Springs

Sunnuntain palauttavaa lenkkiä...

Happy New Year!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Uusi vuosi käynnisty miun osalta Tampereella siskon ja monien ihanien kavereitten kanssa.  Joululoma on kyllä maistunu, eniten oon nauttinu siitä, ettei oikeesti tarvii ees ajatella tekevänsä koulujuttuja ja on nähny perhettä, kavereita ja tuttuja pitkän tauon jälkeen. 

Viiminen pari viikkoa ennen Suomeen paluuta oli aikamoista stressiä, tuntu ettei koulujutut tekemällä lopu. Ihan kunniallaha tota kuitenki selvis ainaki arvosanojen puolesta. Kevätlukukausi pitäis olla helpompi koulun suhteen ja varmasti onkin, koska kaikki on sanonu et eka lukukausi on selvästi haastavin ja opiskelu kyllä helpottuu, kunhan pääsee systeemiin paremmin sisälle ja on kielen kanssa paremmin sujut myöski. Vaikka välillä syksy olikin aikamoista kiirettä, niin on se myös ollu tähän mennessä elämäni mielenkiintosin ja mahtavin syksy! Hetkeäkään en kyllä oo katunu et tuli lähdetty, en ees sillon ku hissan esseen deadline oli seuraavana aamuna ja huomasin kirjottavani esseetä vielä yheltä yöllä. En, sillon kaduin lähinnä vaan sitä, etten ollu alottanu aikasemmin  (ylläri!) ja et ylipäänsä jouduin pakertaa History 101 –kurssin kaa, haha!  Parasta syksyssä on ollu se, et kaikki on ollu niin uutta ja jännää, just kaikkea sitä mitä elämääni tähän saumaan toivoinki. Jo tähän mennessä oon tavannu ihan mahtavia ihmisiä, nähny upeita, uusia paikkoja ja kokenut ties minkämoisia kokemuksia ja kommelluksia, mitkä ei varmasti koskaan unohdu. Just semmosta nuoren ihmisen elämä miusta kuuluukin olla, liian paljon on niitä ihmisiä, jotka katuu vanhana elettyä tai lähinnä elämätöntä elämää. Ite en aatellu ikinä liittyy siihen joukkoon. 

Reenikuviot on muuttunu osittain aika rajustikin ja asiota on tullu varmasti opittua aikalailla kantapäänki kautta, nimittäin harjottelu korkeella voi olla välillä aikamoista taiteilua. Mut uskon et jokainen kokemus ja uus treeni kasvattaa itteeni urheilijana ja mittaa myös miten paljon hommaa sitten lopulta haluaa tehdä. Varmasti en oo koko syksyä pystyny tekemään asioita urheilun suhteen parhaalla mahollisella tavalla, mut ehkä se on kohtuullisen inhimillistä, kun ottaa kaikki elämänmuutokset  huomioon. Motivaatio ei kuitenkaa oo missään nimessä kadonnu ja asusteli tuolla sitten vuoden tai pitempään, niin uskon et urheilijana siellä on kaikki edellytykset kehittyä. Itelleni henkinen puoli urheilussa ja kilpailemisessa on aina ollu tosi tärkee, ero päivien kesken, jollon oon ihan intopinkeenä ja niinä päivinä, ku homma kiinnostaa kun kilo sitä itseään on aika huikaiseva. Se on myös yks syy miks koen jenkeissä olon tällä hetkellä oikeeksi itelleni, koska jo pelkästään yliopistoympäristö motivoi ihan valtavasti. Jatkuvasti tapaa monien eri lajien urheilijota ja sitten saa vielä reenata yhessä hyvien kavereitten kaa, sen sijaan et  jauhais yksin samoja lenkkipolkuja, joitten jokaisen kiven ja kannon jo ulkoa muistaa.

Reenien suhteen loma ei kyllä parhaalla mahollisella tavalla oo menny. Sääoloista ei nyt tarvii varmaanka mainita muuta, ku et ne on ollu järkyttävän surkeet. Kiitos vaan taas hyvästä työstä Imatran urheilijoille, jotka on pystyneet pitää ladun semmosessa kunnossa, et hiihtämään on päässy. Mielelläänhä sitä lähtis 100m:n päästä kotoa pururadalle vetelee, eikä päivittäin ajelis suuntaansa Imatralle 40km, mut miulta ku ei nyt kysytä, haha! Ettei nyt liian hyvin kuitenkaa ois menny niin kävin ennen joulua verikokeissa ja tulehdusarvot oli vähäsen koholla ja ekana tuli mieleen, et oiskohan hampaitten kanssa jotain ongelmia. No joulun jälkeen sain sitten mukavan tuomion Simpeleellä hammaslääkärissä: ”Alaviisuri on tulehtunu ja se on kyllä niin piilossa ja poikittain, että suukirurgin pitää se poistaa mahollisimman nopeesti”. Kiitti, kerro toki lisää. Tänään sitten tunnin verran revittiin hammasta irti Savonlinnassa ja irtihän se sieltä lähti. Nyt oon sitten varmaan pari päivää lähinnä antibiootti ja burana –dietillä, nice! No luojan kiitos ei kerenny tulehtuneen hampaan kaa lähteä takasin rapakon taakse,  voi olla ettei se varsinaisesti ois tykänny kisata Coloradossa korkeella. Mut hei kuka noi viisaudenhampaat on oikeesti keksiny, huoh! Uv:n kisat Imatralla jäi nyt sitten välistä ja valitettavasti ennen lähtöä ei kerkee missään muuallakaan kisaa vetää. 

Sunnuntaina ois sitten lähtö takasin ja vaikka Suomessa ja kotona onki ollu tosi kiva olla, niin on kyl mahtavaa mennä takasinki. Tammi- ja helmikuu menee sitten aikalailla reissun päällä, kotona ei pahemmin kerkee homehtua.

Kohti uusia seikkailuja kohden siis!

Mahtavaa ja onnistumisien täyteistä vuotta 2012, palataan astialle meren toiselta puolen!

-Antta

Valkea aattoaamu ja Töpö

Jouluaaton illallinen :)

Pumba ei selvästi tykänny tonttulakeista, haha!

Joulupukki ei kerenny kylään niin muori jakoi lahjat.

Sisko, sisko, sisko ja sisko

Uv:n karaoke-emäntä