Hyvää uutta vuotta kaikille! Uusi vuosi käynnisty miun osalta Tampereella siskon ja monien ihanien kavereitten kanssa. Joululoma on kyllä maistunu, eniten oon nauttinu siitä, ettei oikeesti tarvii ees ajatella tekevänsä koulujuttuja ja on nähny perhettä, kavereita ja tuttuja pitkän tauon jälkeen.
Viiminen pari viikkoa ennen Suomeen paluuta oli aikamoista stressiä, tuntu ettei koulujutut tekemällä lopu. Ihan kunniallaha tota kuitenki selvis ainaki arvosanojen puolesta. Kevätlukukausi pitäis olla helpompi koulun suhteen ja varmasti onkin, koska kaikki on sanonu et eka lukukausi on selvästi haastavin ja opiskelu kyllä helpottuu, kunhan pääsee systeemiin paremmin sisälle ja on kielen kanssa paremmin sujut myöski. Vaikka välillä syksy olikin aikamoista kiirettä, niin on se myös ollu tähän mennessä elämäni mielenkiintosin ja mahtavin syksy! Hetkeäkään en kyllä oo katunu et tuli lähdetty, en ees sillon ku hissan esseen deadline oli seuraavana aamuna ja huomasin kirjottavani esseetä vielä yheltä yöllä. En, sillon kaduin lähinnä vaan sitä, etten ollu alottanu aikasemmin (ylläri!) ja et ylipäänsä jouduin pakertaa History 101 –kurssin kaa, haha! Parasta syksyssä on ollu se, et kaikki on ollu niin uutta ja jännää, just kaikkea sitä mitä elämääni tähän saumaan toivoinki. Jo tähän mennessä oon tavannu ihan mahtavia ihmisiä, nähny upeita, uusia paikkoja ja kokenut ties minkämoisia kokemuksia ja kommelluksia, mitkä ei varmasti koskaan unohdu. Just semmosta nuoren ihmisen elämä miusta kuuluukin olla, liian paljon on niitä ihmisiä, jotka katuu vanhana elettyä tai lähinnä elämätöntä elämää. Ite en aatellu ikinä liittyy siihen joukkoon.
Reenikuviot on muuttunu osittain aika rajustikin ja asiota on tullu varmasti opittua aikalailla kantapäänki kautta, nimittäin harjottelu korkeella voi olla välillä aikamoista taiteilua. Mut uskon et jokainen kokemus ja uus treeni kasvattaa itteeni urheilijana ja mittaa myös miten paljon hommaa sitten lopulta haluaa tehdä. Varmasti en oo koko syksyä pystyny tekemään asioita urheilun suhteen parhaalla mahollisella tavalla, mut ehkä se on kohtuullisen inhimillistä, kun ottaa kaikki elämänmuutokset huomioon. Motivaatio ei kuitenkaa oo missään nimessä kadonnu ja asusteli tuolla sitten vuoden tai pitempään, niin uskon et urheilijana siellä on kaikki edellytykset kehittyä. Itelleni henkinen puoli urheilussa ja kilpailemisessa on aina ollu tosi tärkee, ero päivien kesken, jollon oon ihan intopinkeenä ja niinä päivinä, ku homma kiinnostaa kun kilo sitä itseään on aika huikaiseva. Se on myös yks syy miks koen jenkeissä olon tällä hetkellä oikeeksi itelleni, koska jo pelkästään yliopistoympäristö motivoi ihan valtavasti. Jatkuvasti tapaa monien eri lajien urheilijota ja sitten saa vielä reenata yhessä hyvien kavereitten kaa, sen sijaan et jauhais yksin samoja lenkkipolkuja, joitten jokaisen kiven ja kannon jo ulkoa muistaa.
Reenien suhteen loma ei kyllä parhaalla mahollisella tavalla oo menny. Sääoloista ei nyt tarvii varmaanka mainita muuta, ku et ne on ollu järkyttävän surkeet. Kiitos vaan taas hyvästä työstä Imatran urheilijoille, jotka on pystyneet pitää ladun semmosessa kunnossa, et hiihtämään on päässy. Mielelläänhä sitä lähtis 100m:n päästä kotoa pururadalle vetelee, eikä päivittäin ajelis suuntaansa Imatralle 40km, mut miulta ku ei nyt kysytä, haha! Ettei nyt liian hyvin kuitenkaa ois menny niin kävin ennen joulua verikokeissa ja tulehdusarvot oli vähäsen koholla ja ekana tuli mieleen, et oiskohan hampaitten kanssa jotain ongelmia. No joulun jälkeen sain sitten mukavan tuomion Simpeleellä hammaslääkärissä: ”Alaviisuri on tulehtunu ja se on kyllä niin piilossa ja poikittain, että suukirurgin pitää se poistaa mahollisimman nopeesti”. Kiitti, kerro toki lisää. Tänään sitten tunnin verran revittiin hammasta irti Savonlinnassa ja irtihän se sieltä lähti. Nyt oon sitten varmaan pari päivää lähinnä antibiootti ja burana –dietillä, nice! No luojan kiitos ei kerenny tulehtuneen hampaan kaa lähteä takasin rapakon taakse, voi olla ettei se varsinaisesti ois tykänny kisata Coloradossa korkeella. Mut hei kuka noi viisaudenhampaat on oikeesti keksiny, huoh! Uv:n kisat Imatralla jäi nyt sitten välistä ja valitettavasti ennen lähtöä ei kerkee missään muuallakaan kisaa vetää.
Sunnuntaina ois sitten lähtö takasin ja vaikka Suomessa ja kotona onki ollu tosi kiva olla, niin on kyl mahtavaa mennä takasinki. Tammi- ja helmikuu menee sitten aikalailla reissun päällä, kotona ei pahemmin kerkee homehtua.
Kohti uusia seikkailuja kohden siis!
Mahtavaa ja onnistumisien täyteistä vuotta 2012, palataan astialle meren toiselta puolen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti