torstai 24. tammikuuta 2013

Mietintämyssy


Tämän illan ohjelmassa on ollu kemiaa, antropologiaa, pistaasipähkinöitä ja Whole Foodsin luomupunaviiniä. Eihän tätä opiskelua selvin päin kestä…no ei vaiska, ainaka toistaseks ei vielä pulloista puhuta ;)


Aikataulu on jatkunu aika hetkisenä siitä lähtien kun kone Suomesta takasin Jenkkeihin lähti. Reissukilomerejä on tullu ihan kiitettävästi ja montaa päivää rauhassa ei oo päässy vielä kotona viettämään. Kahden viikon takainen Steamboatin kisaviikonloppu oli aika raju kovine ratoineen ja olosuhteineen. Lauantain 15km vapaan kisaan odotukset ei huikeet ollu ja odotukset ei suuremmin noussu kun kisa-aamuna mittari lähenteli -20c, suksi narisi törkeen hitaassa kelissä ja kuokkanousua oli yli 2000m:ssä vaikka muille jakaa. Ei ihan tän tytön bravuureita - se tuli selväks viimeistään kisan aikana, haha! Seuraavana aamuna herättiin vieläkin kylmemissä tunnelmissa. Ekassa nousussa (joka ei tuntunu koskaan loppuvan) tuli mieleen, et auttais varmaan tietämään liikkuuko eteen- vai taaksepäin, jos joku heittäis kiven ladun viereen. Siihen oloon nähden 1,5min keulaan tuntu yllättävän ”pieneltä” aikaerolta ja mielessä kävi, että ehkä tämä vielä tästä iloksi muuttuu…


Su iltana 23 takasin ABQ:ssa ja seuraavana aamuna pirteenä(?) 10am alottamassa uutta lukukautta. Ensimmäisen viikon tunteihin perinteisesti kuuluu, että proffat pelottelee ettei 20% luokasta oo enää tekemässä final exam’ia, koska ovat luovuttaneet tai heitetty pihalle kurssilta. Joo, joo…Poissaolokuri vaikuttaa aina melko tiukalta ja mieleen tulee et pitäiskö suosiolla vaihtaa proffaa, mutta menepä tunnin jälkeen juttelee proffalle ja kerro että oot Ski Teamista ja tuut missaamaan viis tuntia ekan kahden viikon aikana, niin yllättäen se onki ihan ok ja keskustelu kääntyy aiheeseen ”How’s the snow in Colorado?”.  Kiitos kuulunee entisille ski teamiläisille, jotka ilmeisesti eivät ihan tyhmää ja laiskaa kuvaa itestään oo antaneet. Kurssit vaikuttaa mielenkiintosilta ja joululoman jälkeen onkin taas oikein kiva päästä taltuttamaan tiedonjanoa.


Neljän koulupäivän jälkeen oli taas aika pakata laukut ja suunnata jälleen kohti Coloradoa, tällä kertaa Minturniin. Viikonlopun ohjelmassa oli vapaa vitonen ja pertsan kympin yhteislähtö. Olo oli Steamboatin jälkeen ollu aika huono muutaman päivän ja kohtuu suuri kysymysmerkki oli miten vkl tulee sujumaan. No, eihän se sujunu. Lauantaina olin extra pihalla, hiihdosta oli vaikee hyvällä mielikuvituksellakaan mitään hyvää löytää. Minturnin 2,5km radalla ei hirveesti Steamboatin kanssa yhtäläisyyksiä ollu; mutkia mutkien perään, nopeeta rytminvaihtoa ja käytännössä vaan yksi pitkäkestonen nousu, ratana olis siis pitäny sopii miule itse asiassa kohtuu hyvin. Mutta niinhän se menee, et sillon kun on kunnossa ja hyvässä iskussa niin radalla ei suuremmin oo väliä (jos jätetään Tourin final stage pois laskuista) - joka radalla kulkee, ja toisaalta sillon kun ei oo iskussa niin radalla ei myöskään oo väliä –missään ei kulje. Sad but true. Sunnuntaina ekan nousun jälkeen saikin liittyä sitten sunnuntaihiihtäjien porukkaan ja kaiken kukkuraks eka kiekan jälkeen hengityski alko reistaileen ja aika eläimelliset oli äänet koko kisan ajan. Kohtuu surkuhupaisat kaks ekaa kisaviikonloppua siis.


Minturnin viikonlopun jälkeen mietinnässä on ollut aika paljon, että mikä mättää ja kuinka tästä eteenpäin. Kisaamisen takiahan tätä hommaa loppujen lopuks kuitenki tekee, niin ainaka itteään ei hirveesti syksyn hyvät reenijaksot, pitkät päivät ja kuoleman rajamailla tehdyt treenit siinä vaiheessa lämmitä, kun tammikuussa tulee turpaan jatkuvalla syötöllä. Fiilis on ollu totta kai melko turhautunut ja hämmästynyt, eihän tän taas näin pitäny mennä. Aerobinen puoli lienee täysin sekasin ja ensimmäinen yritys onkin nyt rauhottaa tilanne, varmistaa lääkärissä ettei terveysongelmia ole ja katsoa helpottuuko tilanne yhtään viikon sisään. Tiedän olevani kenties aika normaali naisurheilja siinä asiassa, että heikoilla hetkillä mieli huutaa vakuuttelua ja uskon luomista tekemiseen, kun itse ei meinaa nähdä pidemmälle kuin ”Oonko mie oikeesti näin huono?”. Iso kiitos Ingridille, muille tiimiläisille ja kotijoukoille, joiden kanssa pitkiä terapiakeskusteluja on käyty ja jonkun ajan juttelun jälkeen vitsit on jo ruvennuki lentäämään ja nauru herisemään. Valmentajien kanssa kommunikointiongelmia on meinannu vähän olla ja ihan samalla aaltopituudella ei aina todellakaan liikuta, mutta parhaansahan hekin varmaan yrittävät. Annikenin kanssa kyseisestä aiheesta vedetäänki jo aika hyvin duettoa Miehen puolikkaiden (Two And a Half Men) tunnarista ”Men, men, men, men, men,men,….” No, miehet...Haha! 


Muiden lähtiessä huomenna Taokselle/Red Riverille reenaamaan, jään ite latailemaan akkuja kotiin ja tekemään rauhallista lenkkiä ilman jatkuvaa korkeuden vaihtelua. Koulu on tullu aika hyvään saumaan tässä vaiheessa, on ollut suorastaan ihanaa saada ajatukset muualle ja tutustua uusiin ihmisiin. Tän viikon ohjelmassa oli myöskin eilinen Lobojen korispeli 12 000 ihmisen täyttämällä stadikalla ja vkl:na olis tarkotuksena mennä katsastamaan yleisurheilijoiden kotihallikisoja. Että ei nyt sentään ihan vierotusoireita urheilun seuraamisesta tuu.

Onneks elämä on jo sen verran opettanu, että urheiluahan tää vaan oon, ihan sama miten tosissaan sitä sitten tekeekin. Ihan yhtä raskaasti kun muutama vuosi takaperin ei vastoinkäymisiä jaksa onneks enää ottaa, harvemmin asiat on surkuttelemalla paremmaks kääntyny ja eiköhän työnteko joskus kuitenki vielä palkita. Usko parempaan huomiseen urheilun suhteenkin siis vielä elää, ei kai tätä hullun hommaa muuten enää 22-vuotiaanaka tekis, haha!

Rentouttavaa ja positiivisten ajatusten täyttämää viikonloppua kaikille sekä tsemppiä nuorten MM-kisailijoille ja Jämin SM:issä starttaaville!

Without struggle there's no progress.

-Anita


Mats Steamboatin pakkasessa. Ja nousu vasta aluillaan...

Steamboatin kylmähkö huoltovarikko

Anchoragen tyttöjen kanssa mättöä hulppeissa maisemissa.

Linn, Mufasa ja juottopiste.

My gurls! Minturn, CO.

Oma koriskauden avaus - tunnelma ei koskaan petä!

Alppinistimme Chris A. "Coco"pokkasi puoliajalla L.F. Tow Diehem Inspirational Awardin. Meni muuten oikeaan osotteeseen!

Näiden parissa vietellään sitten kevätlukukausi





1 kommentti:

  1. Voi Antta, tsemppihaleja!!! Oot tehny niin pirusti hommia, että pakkohan siun on jossain vaiheessa päästä nauttimaan oikein isoin siemauksin työn tuloksista.
    Eniten rohkeutta kysytään just epäuskon ja -toivon hetkillä.
    Onneks sie oot sen varran tyjyistä tarpeista ja kovissa liemissä keitetty, että selviät eteenpäin kun vaan haluat.
    Myö tsempataan täältä Atlantin toiselta puolin !!!

    VastaaPoista